maanantai 26. marraskuuta 2012

Kipeilyä ja ruokahaluttomuutta.

Onpas tylsää olla kipeänä! Treenit menee sivu suun ja ruokakaan ei maistu, kun ei ole mitään kuluttanutkaan. :(

Ruokahaluttomuudestani huolimatta, olen silti sinnikäästi valmistanut kaikki ruokavalioni mukaiset ateriat noin kolmen tunnin välein ja edes yrittänyt syödä niitä. Ainoastaan aamupala ja päivällinen ovat tähän mennessä menneet alas. Loput takaisin jääkaappiin odottelemaan huomista.

Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, tein pikkuriikkisen sovelluksen päivällistä valmistaessani, vaikka vakaa päätökseni onkin tiukasti pitäytyä vain ja ainoastaan ruokavalioni sisältämissä ruoka-aineissa. Tämä 'hurja' soveltamiseni siis takoitti sitä, että korvasin kakkosaterian kanan/kalan osuuden valkuaismunakkaalla, jonka onnellisena söin ruisleivän päältä raejuustolla höystettynä. Näin ruokavalion alkutaipaleella kulkevana (ja vielä siihen täysin tottumattomana) täytyy kyllä sanoa että oli aivan mahtavaa syödä munakasta pikästä aikaa! :)

Iltapalaksi ajattelin tarjoilla itselleni Blockia suoraan shakerista ja pienen vuoren verran vitskuja ja echinaforcea vihreän teen kera. Luulisi näillä eväillä flunssankin luovuttavan pikkuhiljaa.. :)





2 kommenttia:

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)