lauantai 15. joulukuuta 2012

Posetreenejä, kyykkyjä ja loistavaa fiilistä.

On kyllä ollut aivan mahtava loppuviikko! Treenit on kulkeneet tosi kivasti ja pääsinpä sitten torstaina ekoihin posetreeneihinkin.

Tapasimme Fitfarmin poseerausvalmentajan Sirpan kanssa WFC:llä viime torstaina ja tunnin verran siellä sitten keikisteltiin suuntaan jos toiseen. Olin kyllä sen verran puupökkelön näköinen, että toistaiseksi jätin kuvat ottamatta. ;)
Sirpasta täytyy kyllä sanoa että harvoin sitä tapaa noin ihania ihmisiä! Tunsin oloni hänen kanssaan juteltuani paljon rennommaksi ja itsevarmemmaksi vaikka tietysti työtä on vielä paljon edessä. Ja oli kyllä upeaa seurata kun hän näytti malliksi minulle lavalla liikehdintää! Kuinka joku osaakin liikkua niin viehkeästi ja vaivattoman näköisesti. Voih! No siinä sitten tavoitetta itselle kerrakseen. :)

Perjantaina oli sitten taas salipäivä, vuorossa takareidet, olkapäät ja rinta. Tarkoitukseni oli mennä omalle salilleni, mutta joulun aukioloaikojen vuoksi se olikin jo aiemmin suljettu joten suunnistin sitten WFC:lle jälleen kerran. Tietenkin Harri, Tero ja Bull olivat treenaamassa samaan aikaan ja tuli kyllä tehtyä tämän viikon ehdottomasti tehokkain treeni kun näiden herrojen lähettyvillä treenasi ja sainpa siinä muutamia hyviä ohjeistuksiakin treeniini liittyen. :)

No, tänä aamuna sen kyllä tunsi nahoissaan, että eilen oli treenattu. Sängystä ylös nousuni oli 'hiukan' haasteellista. :) Myös salilla eilisen treeni hiukan tuntui painavan, mutta tuli sitä kuitenkin tsempittyä sen verran että ihan hyvä etureisi-hauis-ojentaja-treeni siitä tuli. Sain jopa pakotettua treenikaverini napsaisemaan pari kuvaa askelkävelyistäni ja hooverista.

Mukavaa viikonloppua kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)