sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lepoviikon loppu ja posetreenejä.

Kylläpä tämä viikko on kulunut HITAASTI! Tai että kummasti sitä on aikaa vaikka mihin kun vähennetään se 2h salitreeniä matkoineen päivästä pois, mikä kyllä tällä viikolla on tullutkin ihan tarpeeseen, sillä koulussa on ollut enemmän kuin kiire ja pieni flunssanpoikanenkin on yrittänyt iskeä. Toistaiseksi onneksi tuloksetta. :) Pientä lihassärkyä ja lämpöilyä oli perjantaina päivällä, mutta levolla meni sekin ohi.

Eiliselle olimme sopineet muutaman tiimini tytön kanssa posetreenit Wfc:lle ja innostuin oikein ottamaan kunnon kamerankin mukaan iänikuisten iphonekuvien napsimisen sijaan. Muutenkin pitäisi ilmeisesti kuvata sillä miljuuna kertaa enemmän kun mitä tulee kuvattua, en esimerkiksi muistanut kuinka salama otetaan pois, heh.

Mukana olivat ihanaiset Outi ja Krista ja harjoittelimme pääasiassa line-uppeja ja hioimme posejamme. Itse koin kyllä kuvaamisen todella hyödylliseksi, sillä kotona kuvia läpi katsoessani suorastaan kauhistuin sivuposejani! :D

Eli kehitettävää löytyy ja paljon, ja itseasiassa tänään suuntaamme ainakin Lindan, Tuulin ja Kristan voimin Hervannan Vapaa-aikakeskukseen Team Noran Pose & Mental Campille. Kiva nähdä vaihteeksi muitakin kuin omia tiimiläisiä ja käydä poimimassa lisävinkkejä omaan esiintymiseen.
Vähän kyllä kauhistuttaa, kuinka upeita kissoja siellä on vastassa, mutta motivoipahan sitten omaa treeniä entisestään. :)

Tässä vielä muutama kuva eilisestä posetreenistä. Vasemmalta oikealle: Outi, Krista ja minä.



3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää teidän meno!! Ja hyvältä näytti sun poset myös tänään posecampilla ;) Mulla on sulle pikkuhaaste mun blogissa, käy kurkkaamassa ja toteuta, jos haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, vaikka olenkin kyllä kateellinen siitä sun upeasta t-kävelystäsi! :)

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)