maanantai 25. marraskuuta 2013

Tiuhti & Viuhti - the ultimate training partners!

Salitreenamista pidetään monesti yksinäisten susien puuhana - onhan bikini fitnesskin lajina yksilöurheilua, jossa jokaisella kilpailijalla on mahdollisuus vaikuttaa vain omaan lavakuntoon ja esiintymiseensä. Kuitenkin kilpailutilanteiden ulkopuolella pidämme monien kilpailijoiden kanssa yhtä ja lajin yksi kiistaton rikkaus onkin mahdottoman ihanat kilpasisaret. Harva ymmärtää pientä bikini kilpailijaa samoin kuin toinen saman elämäntavan ja unelmat jakava.

Toki arvostelulajissa teräväkielisyys sikiää nopeasti myös kilpailijoiden joukossa, jos sille tielle haluaa lähteä. Linda muistaa esimerkiksi elävästi syksyn kilpailuista esimerkiksi tapauksen, jossa hän oli ensin lohduttanut kilpasisartamme tilanteessa jossa kilpailuasu oli hylätty kisoja edeltävänä iltana ja vastalahjaksi pääsi myöhemmin lukemaan tilitystä, jossa kilpailija päivitteli joutuneensa ratkomaan oman kisa-asunsa pilalle nieleskellen seuraavana päivänä kiukkuaan seistessään lavalla "stringipyllyn", sattumoisin siis juuri Lindan, vieressä.

Minä olen kuitenkin itse sitä mieltä, että tällaisessa arvostelulajissa ei tehdä kilpailijoiden kesken toisillemme oikeutta ulottamalla kilpailua ja arvostelua lavatilanteiden ulkopuolelle. Haluttiinkin siksi Lindan kanssa jakaa teille meidän treenikaverifilosofiaa: me kun ollaan niin tiimikavereita, treenikavereita, tosi elämän ystäviä kuin kilpakumppaneitakin, mutta silti kilpaillaan toisiamme vastaan vain kisalavalla.


Löydettiin toisemme aika tarkalleen vuosi sitten yhteisen tiimin kautta. Käytiin silloin harjoittelemassa poseerauksia yhdessä, jonka perään tehtiin yhteinen treeni ja taidettiin jo heti alkujaankin todeta, että tää hommahan toimii!

Pikkuhiljaa meidät opittiin tuntemaan meidän Tampereen kotisalilla, Wolfilla, sinä pikkuisena blondikaksikkona, jotka viipotti ponnarit hulmuten laitteelta toiselle huudelleen toisilleen mitä hölmömpiä tsemppilauseita. Meidät treeniegot oli sitä luokkaa, että niiden voimalla siirrettiin vaikka vuoria ja vaikka ulkopuolisia näky varmaan huvitti, niin itse suoritettiin jokaista treeniä kuin viimeistä ristiretkeä. Jossain kohtaa valmennustaho sitten risti meidät Tiuhtiksi ja Viuhtiksi ja se nimi on kantanut tähän päivään saakka.

Tästä kaikki aikanaan lähti liikkeelle.

Käytännössä meidän treenikaveruus toteutuu niin, että aina kun ollaan molemmat Tampereella pyritään lyömään treeniaikataulumme yksiin, jotta päästään treenaamaan treenimme yhdessä. Vaikka meidän saliohjelmat on suunniteltu molempien omien kehitystarpeiden mukaisiksi saadaan hyvin lyötyä treenikierrot yksiin, jotta yhteistreeneissä kiusataan aina samoja lihasryhmiä. Pitkät sarjatauot mahdollistavat sen, että toisen palautuessa edellisestä sarjasta, toinen tekee töitä ja lepuuttelija pitää komentoa.

Omissa treeneissämme saadaan tällaisella yhteispelillä paljon irti:

•Kaverin kanssa sarjat pääsee aina tekemään totaalisen loppuun saakka pakkotoistojen ja muiden erikoistekniikoiden avulla.
•Kaverin valvoja silmä korjaa tarvittaessa tekniikat ja hioo liikeradat entistä puhtaammiksi.
•Tarkkaan sovitut yhteistreenien treeniajat pitää yllä meidän spartalaista arkirytmiä, silloinkin kun puhelimen torkkunappi houkuttelisi aamutreeniä enemmän 😉
•Kaveritreeniin syntyy pientä tervehenkistä kilpailua: kumpikaan ei koskaan halua olla se, joka joutuu luovuttamaan ensin!
•Sarjapainoja pääsee nostamaan huomattavasti rohkeammin, kun on toinen varmistamassa liikkeitä.
 •Oman kehityksen lisäksi halutaan vilpittömästi antaa toisillemme parhaat mahdolliset eväät kehitykseen yhteisissä treeneissä
•Kaverin kanssa treenatessa tsempin ja piiskuroinnin lisäksi saa osakseen ymmärrystä niinäkin hetkinä, kun kaikki ei kulje kuin Strömsössä ja itseltään lähtee vaatimaan mahdottomia

Oma tekeminen ei kuitenkaan saisi olla riippuvaista kaverin olemassaolosta, vaan alkujaankin on selvää että homman on toimittava ensin itsenäisesti, sillä kun molemmilla on homma hallussa modostuu yhteistreeneistä tasavertaisia: molemmat osaavat käskyttää ja olla käskytettävänä yhtä hyvin ja homma pysyy mielekkäänä.

...ja tähän meidän ystävyys on meidät kuljettanut: vierekkäin, toisiamme tsempaten SM - kisalavalla!

Meidän treeneissä tekemisen lisäksi kohtaa myös ajatusmaailmat: kumpikin tahtoo että jokainen treeni on askel eteenpäin kohti omia tavoitteita ja uskalletaan vaatia toisiltamme paljon. Jos toinen käskee suorittamaan jalkaprässissä vielä kaksi tuskallista toistoa, silloin kuin itse jo iskisi lukot kiinni, niin ne kaksi toistoahan tehdään. Pitkä yhteinen treenihistoria opettaa treenikaveria myös tunnistamaan kaverin heikot kohdat ja suurimmat kehitystarpeet, joiden yli taistellaan yhdessä. Välillä kun itse makaa treenin jälkeen romuna salin lattialla, niin kaverin tsemppaavat sanat muodostuu kultaakin kalliimmiksi. Vaikka tulipahan dieetillä niitäkin päiviä nähtyä, kun treenit suoritettiin sanoja säästellen ja toisinaan ärräpäät lensi puolin ja toisin.

Yksilölajista huolimatta treenikaverin kanssa SM -finaaliin selviäminen oli molemmille korvaamaton kokemus. Se hetki, kun molempien nimet ympyröitiin finalistilistasta on yksi niistä tämän lajin parissa koetuista onnen hetkistä, joita varmasti muistellaan vielä kiikkutuoli-ikäisinäkin!

Ollaan jo lähtökohdiltamme kilpailijoina aivan erilaisia: Maiju edustaa lyhyimmän bikini sarjan lyhyempää päätä, kun taas Linda sijoittuu lyhyen sarjan kilpailijoiden pisimpien kisaajien joukkoon. Myös rakenne, kehontoiminta ja voimatasot ovat molemmilla omanlaisensa. Meidän olisi siis jo lähtökohtaisestikin järjetöntä lähteä kilpailemaan toisiamme vastaan kilpailujen ulkopuolella.

Linda ihailee Maijun upean jäntevää rakennetta ja ennen kaikkea mieletöntä kehitystä kisojen jälkeen, sekä muutenkin huikeita voimatasoja ja ihailtavia kyykkytekniikoita. Maiju on Lindan silmiin teräsnainen, joka tasapainoilee ihailtavasti lajitavoitteiden, perhe-elämän ja opintojensa parissa. Kiireistä huolimatta Maijulla on aina aikaa ystävälle ja treenihetki pyhitetään vakaasti yhteisille tavoitteille. Treenikaverina Maiju onkin juuri niin periksiantamaton kuin kuuluukin ja Maijun urheiluhierojan ja tulevan fysioterapeutin taidot on olleet kullanarvoisia treenikaverin alaselän ja pakaran ontuvaa hermotusta entistä paremmaksi kehitettäessä.

Maiju taas toteaa, että Linda on treeninen suhteen mielenlujuudeltaan ja periksiantamattomudeltaan ammattilaistason kilpaurheilijaan verrattavissa. Lindalla on selkeä päämäärä, mitä kohti hän etenee erittäin varmoin ja työtä pelkäämättömin askelin. Maiju ihailee Lindan siroa ja symmetristä rakennetta ja luontevaa ja kaunista esiintymistaitoa. Viittä vaille valmiina psykologina Linda on myös saanut Maijunkin sekaiseen päähän hieman loogisuutta niin dieetillä kuin sen ulkopuolellakin.  Positiivinen asenne tarttuu väkisinkin omaankin tekemiseen ja sen kautta molemmat saavutetaan vaadittavaa kehitystä ja hyviä suorituksia, niin että tekeminen pysyy mielekkäänä.

Treenikavereina ollaankin toinen toisillemme korvaamattomia ja koetaan, että meidän molempien koulutustaustat tuo yhteiseen tekemiseen entistä enemmän sisältöä - ollaan yhdessä toisillemme vähän niin kuin sellainen ihanteellinen body-mind -kombo, jota koetaan tämän lajin vaativan.

Ihania treenihetkiä ihan jokaiselle ja mielettömät tsempit nykyisille ja tuleville kilpasiskolle: meillä on kaikilla yhteinen intohimo, unelma ja tekemisen palo, ei siis suotta suitsita vettä toistemme soihtuihin! 😉 ❤

- Maiju & Linda -

Kisakuvat lainattu Pakkotoisto.comin kuvagalleriasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)