perjantai 31. tammikuuta 2014

Lepoviikon lihashuoltoa ja Winter War-kisat.

Nämä lepoviikot eivät kyllä ole ainakaan minun (tai läheisteni, heh) päälle niitä helpoimpia! Onnekseni töitä on ollut melkein joka ilta, joten kamalasti ylimääräistä aikaa ei ole jäänyt treenaamattomuuden vatvomiseen. Tämän lisäksi olen yrittänyt taas panostaa lihashuoltooni enemmän venyttelemällä ja putkirullaamalla iltaisin sekä käymällä hieronnassa. 




Venyttelyni teen yleensä aina saman rutiinin mukaan, aloitan jaloista ja käyn kaikki mahdolliset lihasryhmät läpi alhaalta ylöspäin. Tämän lisäksi putkirullaan vähintään sinä päivänä harjoitetut lihasryhmät, tosin nyt lepoviikolla olen rullannut koko kroppaa tasaisesti. Venytykseni kestävät puolesta minuutista minuuttiin ja koitan aina muistaa rytmittää rauhallisen hengityksen mukaan venytyksiini. 
Rullaillessa keskityn pääasiassa hyvään tuntumaan ja kipeän paikan kohdalla pyrin viipymään sen aikaa, että kipu helpottuu. Rulla on siitä kätevä väline, että vain mielikuvitus on sen käytön rajana. Esimerkiksi olkapäitäni en aiemmin tajunnut rullata, mutta pienen tekniikkaharjoittelun jälkeen nekin kuuluvat nykyään rullailu-ohjelmaani. Itse suosin mahdollisimman kovaa rullaa jo pelkästään sen vuoksi, että kovassa käytössä ne helposti pääsevät pehmenemään ennen aikojaan. Omani olen hankkinut Spartan Gearilta, ja olen ollut siihen kovin tyytyväinen. 

Kuva: Spartan Gear

Rullailun ja venyttelyjen lisäksi pyrin käymään hieronnassa vähintäänkin kerran kahteen viikkoon. Viime vuonna offilla minulle riitti kerran kuussa hierotuttaminen, mutta uskon tämän hetkisen treeniohjelmani sisältämät kolme jalkatreeniä vaikuttavan palautumiseeni. Ja ehkä (toivottavasti) se treeni-intensiteettikin on muuttunut parempaan suuntaan. :) 

Jotta saan hieronnasta kaiken mahdollisen hyödyn irti, käytän aina samoja hierojia, jotka tietävät ja tuntevat kroppani ja treenitapani. Koska en (yllättäen) ikinä muista varata aikaa hierojalle ajoissa ja toisinaan on hieman hankalaa saada aikaa heti kun sitä tarvitsen, olen vuorotellut näiden kolmen herran välillä: Zensen Risto Santala, Fitfarm Fysion Jukka Räsänen sekä opiskelukollegani ja urheiluhieroja Arttu Peltola. Erittäin asiansa osaavia jokainen ja voin suositella kaikkia lämpimästi. :)

Ultra-ääntä ja hierontaa, niin pahemmatkin kinttujumit helpottuu.


Lauantaina kilpailtiin Tampere Areenalla Suomen kovakuntoisimman tittelistä crossfitin SM-kilpailujen muodossa. Winter War-nimeä kantava kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa Suomessa ja voittajiksi selvisivät Mikko Aronpää sekä Saara Laaksonen. Ainakin omaan silmääni taso oli todella kova ja täytyy kyllä hattua nostaa kaikille lajeista selvinneille urheilijoille. Toinen toistaan upeampia suorituksia ja rakkaus urheiluun paistoi jokaisen läsnäolleen olemuksesta. Itsellekin tuli hirvittävä tarve päästä taas treenaamaan kovaa ja motivaatio omaan tekemiseen kasvoi ihan silmissä, vaikka lajikin on aivan eri. 

Mikko Aronpää finaalilajien kimpussa.

Itse olin ZeroPointin pisteellä töissä ihanan energisen Eveliina Tistelgrenin kanssa. Päivä kului todella nopeasti kompressiotuotteista jutellessa kisayleisön kanssa, joille suurimmaksi osaksi tuote olikin tuttu jo entuudestaan. Myös kisoissa melkeinpä joka toisella urheilijalla oli ZeroPointit jalassa. 


Even kanssa edustamassa. 

Itsekin vannon ZeroPointtejeni nimeen, ja enpä ole tainnut kesän jälkeen tehdä yhtäkään jalkatreeniä ilman kompressiosäärystimiä. Myös pitkinä messupäivinä nämä jalkojeni pelastajat ovat aina mukana. Mikäli et ole vielä tuotetta kokeillut, suosittelen erittäin lämpimästi nämä hankkimaan! 
ZeroPointit löydät ainakin Intersporteista, Stockmannilta ja www.zp.fi.

Minä, Crossfit Tampereen päävalmentaja Teemu Peltola ja Eve.


Tulipa taas kilometripostaus! :) No jos vaikka saisin nyt päiviteltyä hiukan useammin, niin ehkä kaikkea tapahtunutta ei tarvitsisi tunkea samaan tekstiin.. 

Nyt kuitenkin katse taas uutta treenijaksoa kohti ja oikein energistä treenejä teille kaikille!

-Maiju





11 kommenttia:

  1. Mä niin ihailen sua ja sun elämää :) oot niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis! <3 Tosin totuuden nimessä on kuitenkin todettava, että ei elämä minullakaan aina mitään ruusuilla tanssimista ole, itseasiassa melko harvoin, heh. Mutta blogin sisällön koitan kuitenkin pitää mahdollisimman kevyenä ja positiivisena, vaikka ihan samanlaista elämää taitaa se minunkin elämäni olla. :)

      Poista
  2. Oon halunnut
    Aina olla ystävää :D aina ihannoinu sua (terveellä tavalla) en koskaan lakkaa jankuttamasta: oot vaa nii upeee!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hurjan kauniista kohteliaisuudesta, tässähän ihan punastuu! <3

      Poista
  3. Susta saa kyllä paljon motivaatiota ja huomaa sen, että kun syö ja treenaa oikein niin tuloksia näkyy ällistyttävän nopeasti! Haluaisin kuitenkin tietää, miten saat ajan riittämään kaikkeen ja ennen kaikkea se, onko tiukan ruokavalion noudattaminen hankalaa? Kannatko kylmälaukkua ja mikroa mukana vai miten hoidat ruokailut esim koulussa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, vaikka itsestä välillä tuntuukin että ihan sama että mitä tekee niin mitään ei tapahdu, heh! Kaipa se on sitä kärsivällisyden puutetta..
      Ja mitä siihen ajankäyttöön tulee, niin valitettavan usein joudun karsimaan yöunistani aikaa, koska välillä tunnit vuorokaudessa eivät vaan tunnu muuten riittävän. Yritän kuitenkin saada univajetta "tasattua" aina kun mahdollista. Enkä siis missään nimessä suosittele tätä vaihtoehtoa kenellekkään, mutta itselleni se on toisinaan ainut vaihtoehto treenien, koulun, työn sekä lapsen kanssa kun arkea pyörittää. Varmasti myös huolellisemmin suunniteltu aikataulutus auttaisi asiaa. :) Kannan yleensä aina omia eväitä mukanani, käytän siihen tarkoitukseen joko FrozzyPackia tai jos ruokaa on enemmänkin mukana, niin SixPackBag on hirvittävän kätevä. Mikroa en oikeastaan käytä, kun syön yleensä aina ruokani kylmänä. :D Otse en koe offi-ruokavalioni olevan mitenkään "tiukka", tai että sen toteuttaminen olisi jotenkin hankalaa. Ruoka kulkee mukana laukussa ja syön kun sen aika on. Tulee halvemmaksikin kun ei tarvitse aina syödä ulkona jos johonkin lähtee. ;)

      Poista
  4. Onko bull ihan oikeasti sulle mukava? Oon kuulut monelta monelta kymmeneltä niin paljon pahaa fitfarmin valmennuksista.. Ja että bullia ei edes kykene sanomaan valmentajaksi.... Ihme kun joku pitää sitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas kummallista! Mä en kuunaan päivänä vaihtais Bullilta pois, sillä oon ihan älyttömän tyytyväinen sekä valmennukseen, että meidän valmentaja-valmennettava väliseen vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Oon aina voinut puhua sille kaikista asioista suoraan ja ei ole kyllä yhtään valittamista no, oikeastaan yhtikäs missään niin Bullin kuin FF:n toiminnassa ja ymmärtääkseni myös mun tiimikaverit on ihan yhtä tyytyväisiä. :) Mutta kaikille ei tietenkään sovi kaikki, ja varmasti kokeilemalla jokainen löytää itselleen sopivimman valmennusmuodon. :)

      Poista
  5. Oon kuullut että siellä on tyttöjä jotka tälläkin hetkellä on kahdessa tiimissä kun fitfarmilla ei välttis edes vastata sun kysymyksiin.. Ottaa ohjeita toiselta valkulta ja toisen nimissä vaan kisaa. Aivan törkeää. Mutta näimpä sitten kai..

    VastaaPoista
  6. Maiju täytyy kehuu fitfarmii ku sillä ilmanen valmennus ! :D täyttä paskaa koko firma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy kyllä korjata pari epäkohtaa, ensinnäkin maksan valmennuksestani ihan saman summan kuin kaikki muutkin valmennettavat ja toisekseen en kyllä itse kehuisi mitään (tuotetta/valmennusta/lisäravinnetta jne) vain sillä perusteella että se olisi ilmainen. Kyllä minun mielelestäni sen verran selkärankaa täytyy jokaisella olla että voi ja haluaa seistä sanojensa takana.

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)