torstai 6. helmikuuta 2014

Millainen se hyvä valmentaja sitten onkaan?

Sain edelliseen blogikirjoitukseeni muutaman negatiivis-sävytteisemmän kommentin liittyen valmentajaani Jari "Bull" Mentulaan sekä tiimiini Fitfarmiin. Viimeisimmässä kommentissa joku oli arvellut, että "kehun Fitfarmia vain siksi että valmennus on minulle ilmainen". 

Siinä meni kaksi asiaa väärin, ensinnäkään valmennukseni ei ole minulle ilmainen ja toisekseen olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että oli kyseessä vaate, lisäravinne tai vaikkapa juuri valmennus, on minun todella uskottava itse siihen, jotta voin sitä julkisesti kenellekkään suositella. Itsehän siinä tekisin itsestäni naurettavan, jos jonkin alennuksen tai ilmaisten tuotteiden perässä kehuisin jotakin täysin sopimatonta taikka käyttökelvotonta tuotetta, ja samalla horjuttaisin omaa luotettavuuttani muiden silmissä, kun suosittelemani tuote olisikin täysi susi. 
Sen verran täytyy mielestäni olla suoraselkäisyyttä, että pystyy seisomaan sanojensa takana, erityisesti kun niitä julkisesti blogiinsa kirjoittaa.



Koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun valmentajaani, tai tiimiäni kritisoidaan minulle, päätin nyt kirjoittaa vastineena ihan kokonaisen postauksen minun näkökulmastani omasta valmennuksestani ja mielipiteistäni siihen, että mikä nyt sitten on "hyvää valmennusta". 

Mainittakoon vielä, että tämä ei todellakaan ole hyökkäys ketään tai kenenkään mielipidettä kohtaan, vaan minun omakohtainen kokemukseni tästä valmennuksesta, jonka haluan nyt jakaa kanssanne.

Aloitin siis Fitfarmilla lokakuussa 2012. Olin etsinyt netistä eri valmennusvaihtoehtoja kuukauden päivät ja kysellyt kaikilta tuntemiltani fitness-ihmisiltä mielipiteitä eri valmentajista. Olin myös päättänyt jo etukäteen, että Fitfarmia en edes harkitse. En oikeastaan osaa kertoa mitään järkiperäistä syytä siihen, mutta jostakin syystä kuvittelin sen olevan melko liukuhihnamaista ja pääasiassa kaupallista, ja kaukana henkilökohtaisesta valmennussuhteesta.

Kuitenkin lopulta eksyin Fitfarmin nettisivuille lukemaan heidän valmennuksistaan ja erään ystäväni suosituksesta otin sittenkin yhteyttä "ihan mielenkiinnosta" Fitfarmiin. Ystävällinen vastaus tuli heti seuraavana päivänä, jossa selitettiin tarkasti valmennuksen kestosta ja kulusta ja kyseltiin minun taustoistani. Koska vastausviesti oli mielestäni ehdottomasti ammattimaisimman ja selkeimmän oloinen, päätin täyttää taustatietolomakkeen ja ottaa saamieni ohjeiden mukaan yhteyttä Fitfarmin päävalmentajaan Jari Mentulaan. Sovimme tapaamisen ja minua jännitti hurjasti. Olin nähnyt Jarin vain Jutta ja Superdieetit-sarjassa ja kuvittelin että minua olisi vastassa hirmu kiukkuinen ja tyly mies. En olisi voinut olla enempää väärässä. Alkutapaaminen meni todella mukavissa merkeissä ja itsekin lopulta rentouduin, kun huomasin keskustelevani ystävällisen ja asiantuntevan miehen kanssa, joka oli oikeasti kiinnostunut viemään minut kisalavalle parhaassa mahdollisessa kunnossa. 

Sain ohjeet käteeni, käskyn varata ajan pt:lle treenitekniikoiden läpikäymiseksi ja ottamaan aina yhteyttä, mikäli olisi jotakin kysyttävää. No, kysyttäväähän minulla on riittänyt porkkanoiden syömisestä bikinien väriin saakka (Jari-parka) ja kaikkiin olen tämän puolentoista vuoden aikana aina saanut vastauksen nopeasti. Olkoonkin, että osa kysymyksistäni on jälkikäteen ajatellen ollut todella naurettavia. 




Aina olen myös päässyt Jaria henkilökohtaisesti tapaamaan, kun tarvetta on ollut ja mielestäni kisapreppini ja kisapäivänikin sujuivat todella hyvin. Ja olin kuitenkin SM-kisoissa omassa sarjassani 4. joka oli mielestäni ihan hyvä suoritus ensikertalaiselle. Tuskin olisin sinne saakka päässyt ilman valmentajaani ja ihanaa tiimiämme. 


Tiimini kautta olen myös löytänyt muutaman uuden sydänystävän. 

Toki uskon siihen, että koska valmennussuhde on kuitenkin melko henkilökohtainen, on luonteiden yhteensopivuudella todella suuri merkitys. Eli varmasti ihan jokaiselta valmentajalta löytyy lyhyempiäkin valmennussuhteita, jotka ovat katkenneet siihen, että homma ei toimi, mutta sen takia onkin olemassa erilaisia vaihtoehtoja joista valita mieleisensä. Tämä valmennus toimii minulla ja olen siihen erittäin tyytyväinen. 

Saan ruokavaliot, treeniohjelmat ja niihin tarvittavat päivitykset sekä vastauksen kaikkiin kysymyksiini nopeasti ja salilla tekniikkaani korjataan ihan satavarmasti jos se näyttää sitä kaipaavan. Ja ei ole tullut vielä vastaan asiaa, josta en olisi valmentajani kanssa voinut keskustella. Valmentajaani myös kiinnostaa kuinka minulla sujuu ja mielestäni homma toimii. Itse en edes osaisi valmennussuhteeltani enempää vaatia. 

Toivottavasti tämä nyt avasi hiukan näkökulmaani omaan kokemukseeni valmennuksestani ja vastasi edellisen postauksen kommentteihin. :)



Suurkiitos siis Fitfarmille, Jarille, Jutalle ja kaikille personal trainereillemme tästä kuluneesta puolestatoista vuodesta! Innolla jatkan kanssanne eteenpäin!

2 kommenttia:

  1. Hyvä Maiju! Itse uskon juurikin siihen valmentajan motivaatioon. Jos hän ei halua myös viedä sinua eteenpäin yhtäpaljon kun sinä niin homma on jo pielessä. Moni todella kuvittelee olevansa hyvä valmentaja vaikka on kaukana siitä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjotus Maiju! Tsemppiä treeneihin :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)