maanantai 26. toukokuuta 2014

Dieettiviikko 6 / Contest prep week 6

Taas on yksi viikko vierähtänyt eteenpäin. Eipä ihan tunnu siltä, että sitä olisi muka jollain kisadieetillä oltu jo kuusi viikkoa! :) 

Reenit ovat onneksi nyt pahimman siitepölyallergian poistuttua kulkeneet todella mukavasti ja aamuaerobisistakin on päässyt nauttimaan aivan eri tavalla kun ei kokoaikaa tarvitse niistää ja aivastella. Kuumuuskaan ei ole haitannut menoa, sillä käyn aamulenkeillä yleensä jo viiden maissa aamulla, jolloin aurinko on vasta noussut eikä ilma ole vielä niin lämmin. 

Aamumaisemaa Näsinjärven rannalta.

Tällä viikolla tein salitreenit hieman poikkeavassa järjestyksessä, jotta pääsimme tekemään osan treeneistä mieheni kanssa yhdessä. Yleensähän nykyään (Lindan muutettua Ouluun) teenkin treenini yksin, mutta toisinaan on mukavaa saada hiukan apuja treenikaverilta ja silloin saa erikoistekniikoitakin, esimerkiksi pakkotoistoja sekä pudotussarjoja paremmin käyttöön. 

Treenasimme siis yhdessä keskiviikkona olkapäät, ojentajat ja hauikset, ja treeni meni jotakuinkin näin:

Pystypunnerrus 3 x 12-15
Vipunostot sivuille taljasta edestä ja takaa 2 x 10
SUPERSARJA:
Vipunostot sivuille 3 x 10
Pystysoutu taljassa 3 x 10-15
SUPERSARJA:
Push Down köydellä taljassa 2 x 15
Hauiskääntö mutkatangolla taljassa 2 x 15
SUPERSARJA:
Push Down tangolla 2 x 15
Hauiskääntö istuen kp 2 x 15 / käsi

Pääasiassahan noudatan toki valmentajani minulle tekemää ohjelmaa, mutta toisinaan on mukava tuoda hiukan vaihtelua treeneihin tekemällä jotakin eri liikkeitä samoille lihasryhmille. :) 

Punanaamainen treenaaja. Onneksi paita sopii kivasti naaman väriin. ;)

Torstaina treenasin itsekseni etureidet ja pohkeet sekä perjantaina selän ja rinnan. Tuntui kyllä kulkevan ihan älyttömän hyvin molempina päivinä ja erityisesti selkä tuntui saaneen osumaa oikein kunnolla kun oli lihakset kipeinä vielä sunnuntainakin. Lauantaina kävin hiukan kevyemmin pumppaillen läpi koko kropan ja sunnuntaina vielä treenailtiin takareidet ja pohkeet taas miehen kanssa yhdessä. 

Prässi leveä 25kg:n nostoilla 4 x 15-20
Reverse Hack kyykky 3 x 10-12
SUPERSARJA:
Reiden koukistus maaten 3 x 10
Reverse Hack sjmv 3 x 10-15
Pohkeet seisten 3 x max 
Pohkeet istuen 2 x max

Vaikka tuo em reisijumppa ei älyttömän pitkä ollutkaan, olin kuitenkin aivan loppu treenin päätteeksi. Intensiteetti oli kuitenkin hyvä ja painoa riittävästi. :) 

Tällä viikolla onkin sitten luvassa hiukan eilaista treeniä Gabriella Bankutin treenileirillä Spartan Sport Centerillä Turussa torstaina ja perjantaina. Tarkoitus olisi myös leirin jälkeen hiukan kuvaillakin Spartan Gearin toiminnallisen harjoittelun välineistöä, joten paljon mukavia juttuja tiedossa! 




Leirille lähtee muutama muukin tuntemani fitnesstyttö ja olen aivan innoissani! Viimeksi kun tarkistin, oli vielä muutama paikka leirille vapaana, joten mikäli tekemisen puutetta löytyy loppuviikosta, niin leirille mars mukaan! Luvassa on niin Gabriellan poseeraustunteja kuin fitnekseen sopivaa toiminnallisempaa treeniä joten varmasti on mielenkiintoiset kaksi päivää tiedossa. 

Nyt palailen vielä hetkeksi tämän lukuvuoden viimeisten koulutehtävien pariin, oikein aurinkoista viikkoa kaikille! :)

So, it has been already six weeks of my contestprep! Sure doesen't feel like it! :) My workouts and cardios have gone better this week, probably because the pollen in the air has reduced. 

This week I did my workouts in a bit different order so I could train together with my bf. Usually I do my workouts alone, but it is nice to have company sometimes and it helps a lot when using different special techniques like drop sets or forced reps. 

So on Wed we did together delts, triceps and biceps. I usually follow my coach's workout plan, but sometimes it feels good to do something else for the same muscle group, like shock treatment. :) 

On Thu, Fri and Sat I did my workouts alone and on Sunday we trained hamstrings, glutes and calves with Joonas again. 

This week I have a bit special programme, because on Thu and Fri I am going to Gabriella Bankuti's fitness camp to Turku, Spartan Sport Center. There's quite a few other fitness girls coming too and I am quite excited about it! 

Last time I checked there was still few places left so if you have free time on Thu and Fri, I really do recommend it to everyone! 

Now I really have to contentrate to the last few school works that I have left before summer holidays. Have a sunny week! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni kommentillasi! :) En kuitenkaan käsittele henkilökohtaista elämääni kommenttiboksissa, joten mikäli tarvetta ilmenee kysellä jotakin siihen liittyvää, laitathan minulle ennemmin sähköpostia osoitteeseen starsinhereyesblog@gmail.com kiitos! :)